Pari päivää sairaslomaa takana ja huomaan olevani perustamassa blogia. Tällaisissa asioissa en ole koskaan ollut ensimmäisten joukossa, mutta tässä sitä nyt ollaan. TADAA!!
Flunssailin eilen ensimmäistä päivää ja taisin yllättää illalla Jn, kun ilmoitin, että kirjoitan vielä joskus väitöskirjan. Hän vaikutti yllättyneeltä ja itse yllätän itseni nyt, kun en ole tänään läheskään niin innostunut väitöskirjan kirjoittamisesta kuin tästä mahdollisesta bloggaamisesta. No, on sekin mielessä edelleen, en ole ihan yhtä tuuliviiri kuin joskus annan ymmärtää..
 
Mutta tajusin meneväni perä edellä puuhun, jos alan suunnitella tulevaa väitöstilaisuutta ja pelätä vastaväittelijän kommentteja heti, kun olen yhden päivän ollut puhumattomana kotona ja pörrännyt netissä tutkimassa älykkäitten ihmisten blogeja. J oli kyllä ihan kiinnostunut ajatuksesta ja kysyi vaikeita, kuten "mikä on tutkimusongelmasi", "mistä saat rahoituksen" yms. mitä olin aikonut ajatella vasta joskus myöhemmin. Ilmoitin Jlle, että arvostan häntä niin paljon, että haluan jakaa haaveeni hänen kanssaan jo tässä vaiheessa, kun idealla ei ole todellakaan minkäänlaista pohjaa.
Pohdimme Jn kanssa vielä, miltä näyttäisi, kun lamaantuisin vastaväittelijän kommenteista heti ja mutisisin pää painuksissa jotain tyyliin "niinhän se taitaa olla", "olet ihan oikeassa". Ehkei kannata varata karonkkaohjelmaksi mitään kovin suureellista... Loppujen lopuksi jäi kuitenkin vaikutelma, että saan tukea Jn suunnalta, jos joskus alan ajatella väikkäriasiaa tosissani.
 
J otti lopulta uuden näkökulman ja totesi, että nyt voitaisiin keskittyä jo muuhunkin, makuuhuoneessa kun oltiin. Halusin vielä huomauttaa, että hänellä saattaa sitten olla täällä joskus oikein tohtoritasoista seuraa, mihin hän huomautti, että tohtoritasoista se on jo nyt. Kyllä kai tohtorikin saa sitten aikanaan tuntea olonsa sähäkäksi tuollaisen kommentin jälkeen?!  Pusu