Kyllä ihmisellä on hyvä olla ihan ikioma exä! Tällaisena päivänä sitä osaa arvostaa, kun tuntuu, ettei mikään oikein suju. On mahtavaa, kun on olemassa ihminen, jonka syyksi voi kaataa kaiken, mikä elämässä mättää, ja josta löytyy takuuvarmasti aina jotain haukuttavaa! Ja parasta on se, että tällainen haukkumasuhde on vieläpä elinikäinen, koska se on niin juhlallisesti todistajien läsnäollessa vannottu.

Osaan toki jo nykyään olla ihmisiksi exäni läsnäollessa, koska olen läksyni oppinut. Eihän ihmisluonto mihinkään muutu, ja liiallinen tuulettelu kasvotusten ei tunnetusti johda mihinkään terveelliseen. Mitä vähemmän ajautuu kommunikoimaan, sen parempi.

Näin ajatellen tuntuu käsittämättömältä, että kukaan voi elää ikuisesti yhdessä ja samassa parisuhteessa. Silloinhan on koko ajan olemassa se vaara, että alkaa syyllistää ja syyttää (eri asioita) omaa rakastaan kaikista tyhjänpäiväisistä ongelmista, kun virallista syntipukkia ei ole käytettävissä! Miksi siis turhaan riskeerata hyvä parisuhde? Kannattaa järjestää itselleen hyvissä ajoin riittävän kelvoton exä, että voi sitten loppuelämänsä elää rauhassa nauttien kunnollisesta parisuhteesta ja kohdistaa kaiken negatiivisen ajattelun exäänsä.

Tämä saattaa kuulostaa katkeralta sarkasmilta, mutta ei ole tarkoitus. Olen tosissani tässä asiassa. Exät ovat merkittäviä ihmisiä, jotka vaikuttavat vahvasti elämäämme koko olemassaolonsa ajan. Mitä ihminen olisikaan ilman exää? Olen erittäin tyytyväinen, että olen valinnut elämääni juuri oikeanlaisen exän. Hänen ansiostaan osaan nauttia kaikista pienistäkin onnellisuuden ja älyllisyyden hetkistä, joita elämässä nykyisin riittää.

Elämänpolun pohtiminen on muutenkin hyvin mielenkiintoista. Jossain vaiheessa elämää sitä vain huomasi olevansa tekemässä kaikenlaisia päätöksiä, jotka aina vaikuttivat seuraavaan elämänvaiheeseen, jossa taas tehtiin päätöksiä, jotka vaikuttivat seuraavaan elämänvaiheeseen, jossa tehtiin päätöksiä...jne. Voisikohan lapsuuden ja aikuisuuden rajan vetää juuri siihen, kun on alettu tehdä päätöksiä, joilla on merkitystä elämänpolun kannalta?

Ehkä täytyy itse miettiä, mikä oli ensimmäinen tekemäni päätös, joka vaikutti ratkaisevasti tulevaisuuteeni? Sekö, mihin lukioon päätin hakea? Vai jo se, mitä päätin alkaa harrastaa? Toisaalta molemmat ratkaisut riippuivat myös muista ihmisistä, sillä muut ihmiset päättivät, pääsenkö musiikkiopistoon tai lukioon. Opiskelupaikan saaminenkin ja näin ollen myös ammatinvalinta oli viime kädessä kiinni muiden ihmisten päätöksistä.

Onkohan lasten hankkiminen kuitenkin ensimmäinen iso täysin oma päätös? Sekin voi olla kiinni jostain muusta ihmisestä, mutta ei minun tapauksessani, koska kuten jo sanoin, valitsin exäni oikein.. Ja tokihan lapsien saaminen riippuu loppujen lopuksi muista asioista kuin ihmisestä itsestään. Mutta sen, että haluaa lapsen, täytyy lähteä itsestä.

Toinen iso päätökseni oli avioero. Sen päätin täysin itse ja vakaasti harkiten. Taitaa siis olla niin, että olen tehnyt kaksi suurta päätöstä. Lapset ja avioero. Kumpikin loistoratkaisuja! Eli saan olla tyytyväinen elämääni tähän mennessä.

Mutta miksi päädyin pohtimaan tällaisia juuri nyt? Ehkä tarvitsen jonkinlaisen yhteenvedon, koska tuntuu, kuin olisin tekemässä lähiaikoina kolmatta suurta päätöstäni. Jännä tunne. Vähän niinkuin silloin, kun ajaa autolla hiljakseen tuntemattomalla metsätiellä, eikä tarkkaan tiedä, milloin tulee seuraava risteys. Tuntuu vaan, että koska on jo niin pitkään ajanut, täytyy kohta olla tulossa joku risteys, jossa on osattava tehdä ratkaisu.