Ja taas jatkuu. Taitaa tulla juuri kaksi vuotta täyteen edellisestä kirjoituksestani. En siis ole kovin ahkera, täytyy myöntää. Siis ahkera ainakaan tällä blogikirjoituksen saralla. Koska oikeastaan tämä katkos johtuu nimenomaan ahkeruudestani. Viimeisen kahden vuoden aikana olen nimittäin saanut lapsen, mennyt naimisiin, ostanut talon, ollut äitiyslomalla, palannut töihin ja alkanut odottaa kesälomaa enemmän kuin koskaan.

 

Odotan kesälomaa enemmän kuin koskaan, koska olen väsynyt. Väsymykseni on sitä laatua, jonka tuntee jokainen vastentahtoisesti työssäkäyvä äiti. Se on siis sitä laatua, jota on vaan paras olla ajattelematta, ettei tule paha mieli. En kirjoita aiheesta tämän enempää myös siltä varalta, että joku superäiti eksyy lukemaan tätä. Sellaiset ovat nimittäin vaarallisia.

 

Välillä mietin, onko sillä kauhealla äitien kilpajuoksulla kuitenkin jokin peruste, joka liittyy evoluutioteoriaan? Yleensä olen mukisematta hyväksynyt evoluutioteorian selitykseksi asialle kuin asialle. Mutta en ole keksinyt mitään järkevää selitystä äitien ”kuka uhrautuu eniten” -kisalle, en edes sellaista, jolla olisi jotenkin primitiiviset lähtökohdat. Koska lisääntyminenhän on jo siinä vaiheessa tapahtunut, ei kai enää tarvitse mitään todistella?! Ellei sitten pedata jo jälkeläisten tulevaisuutta johonkin suuntaan..

 

Mikä toimiikin näppäränä aasinsiltana koulumaailmaan. Jossa siis työskentelen ja jossa piilee väsymykseni juuret. Olen tehnyt samaa työtä nyt niin kauan, että tutkimusten mukaan elän vaihetta, jossa tulevaisuus asetetaan vaakalaudalle ja pohditaan muita vaihtoehtoja. Ja näin olen tehnyt. Välillä uskon pystyväni mihin vaan ja välillä taas, kuten tänään, epäilykset hyökkäävät niskaan ryöppynä. "Olen niin vanhakin, kärsivätkö lapset, pärjätäänkö taloudellisesti, jos alan opiskelijaksi, pääsenkö enää mihinkään opiskelemaan, olenko vaan muutoshakuinen vai olenko oikeasti kiinnostunut toisesta alasta...?" Kaipaisin tähän yhtä selkeää johdatusta kuin taannoin raportoimissani ihmissuhdeasioissa. Tai sitten jostain voisi tulla jälleen se viisas ihminen, joka kertoisi, että kaikki on ensinnäkin jo nyt todella hyvin ja vielä helpottuu, kun lapset kasvavat ja kyllä sinä jaksat kun minäkin jaksoin!!